Oddyn oiva joulutarina

1. Himmennä valoja.
2. Laita joulusävelet soimaan Oddyn joulubiisilistalta.
3. Ota hyvä asento ja lue, kuinka Joulupukki muutti nuoren Oddyn koko elämän.

Hyvä Oddy brändin tuopi

Syksyllä 2017 brändinrakennusmaailman taivaalle syttyi uusi tähti, Oddy Inc. Kaksi avarakatseista alansa johtotähteä olivat juuri yhdistyneet uudeksi yhtiöksi ja ihmiset ympäri maan saapuivat onnittelemaan vastasyntynyttä tuoden hienoja lahjoja ja onnentoivotuksia. Noihin aikoihin vastasyntynyttä saapuivat onnittelemaan myös yhtiön kolme viisasta arvoa, ymmärrys, sopeutumiskyky sekä läpinäkyvyys, jotka olisivat omiaan ohjaamaan yhtiön tekemistä, kehittymistä ja kasvamista aina hamaan tulevaisuuteen.

Mutta vaikka ihmiset uuden yhtiön sisällä olivat innoissaan, kahden kulttuurin sulauttaminen uudeksi kokonaisuudeksi osoittautui odotettua haastavammaksi. Toimintatavat, johtohahmot ja työtehtävät yhtiön sisällä kaipasivat uudelleenjärjestelemistä, eikä se ollut helppoa. Suuntaa tekemiselle haettiin, eikä kompuroinniltakaan vältytty. Vaikka ensimmäiset yhteiset pikkujoulut olivat menestys (rankka rupeama toki), tuli lopulta aika pyytää apua. Koska ymmärrys uuden yhtiön tarpeista ja kyky mentoroida vaatisi valtavaa kokemusta ja näkemystä, päätettiin kääntyä Suomen vanhimman ja viisaimman miehen puoleen. Niinpä Oddy tarttui kynään ja kirjoitti joulun alla kirjeen kauas pohjoiseen, aina Korvatunturille saakka. 

Oddy kirjaili pitkän selostuksen työskentelytapojen ja prosessien hallinnan parissa kamppailusta, oman äänensävyn löytymisen haastavuudesta sekä sulavan kommunikoinnin vaikeudesta. Suurimmaksi toiveekseen Oddy nimesi itsensä löytämisen ja sisällään kytevän ainutlaatuisen palon sekä ennennäkemättömän osaamisen valjastamisen uusien brändinrakennushaasteiden ratkaisemiseksi. Suureksi yllätykseksi Joulupukki otti nuoren Oddyn huolen vakavasti ja jo jouluaattona vastauskirjeen muodossa toivotti tämän tervetulleeksi seuraamaan hänen ja apulaistensa työskentelyä Korvatunturilla tulevan vuoden jokaisena päivänä. ”Tervetuloa tykömme tutustumaan, kuinka todelliset lahjat rakentuvat. Tuo kokemus olkoon silmäsi avaava ja tulevaisuutesi muuttava.”, kuuluivat kirjeen viimeiset sanat. Oddy pakkasi mukaansa lämpimät vaatteet, muistiinpanovälineet sekä innostuneen, avoimen ja oppimishaluisen mielen ja suuntasi uudenvuoden päivänä kohti Korvatunturia. 

Suuren seikkailunsa aikana Oddy vietti joka päivä tuntikausia tarkkaillen tonttujen työskentelyä ja jutellen Joulupukin kanssa. Alkuvuodesta häntä hämmensi suuresti, ettei Korvatunturin arki näyttänyt kovinkaan kiireiseltä. Päinvastoin kaikki vaikuttivat rauhallisilta, joskin aika ajoin omiin mietteisiinsä syventyneiltä. Tontuilla oli myös tapana pitää yhteisiä tapaamisia, joissa käytiin läpi töiden etenemistä ja autettiin tarvittaessa toisia. Tärkeimmiksi tapaamisiksi osoittautuivat kuitenkin keskustelutuokiot ja yhteiset ajanviettohetket, joissa sai päästää hetkeksi irti työtehtävistä. ”Tämä tekee kaikille todella hyvää.”, Oddy ajatteli ja kirjoitti huomionsa ylös punaisella kynällä. Kesän kynnyksellä Oddy vihdoin uskaltautui kysymään, kuinka on mahdollista, ettei Joulupukin pajan ovi ollut avautunut vielä kertaakaan vuoden aikana, vaikka jouluun oli aikaa enää puoli vuotta. Kaikki aika oli käytetty vain lasten tarkkailemiseen. Oli selvitetty, kuka oli ollut kilttinä, kuinka kullakin oli mennyt vuoden aikana, mitä uutta lasten elämissä oli tapahtunut, mitkä asiat olivat kullekin tärkeitä, missä kukin oli onnistunut ja missä olisi vielä opittavaa. Joulupukki kertoi Oddylle, kuinka meneillään oli todella tärkeä vaihe, jonka tarkoitus oli ymmärtää ja luoda käsitys nykytilasta. Ilman tonttujen omaavaa herkkyyttä ja kykyä aistia olemassa olevia olosuhteita olisi mahdotonta valita ja valmistaa lapselle lahja, joka vastaisi hänen suurimpaan kaipuuseensa. Oddy ymmärsi, mitä Joulupukki tarkoitti ja kirjoitti ylös sanat ”Ymmärrys nykytilasta”. 

Syksy koitti ja Oddy näki, kuinka perusteellisesti Korvatunturin väki oli tutustunut kuhunkin jouluna lahjaansa odottavaan lapseen. Pieninkään tiedonmurunen ei ollut jäänyt selvittämättä. Sen lisäksi, että tietoa oli paljon, tuntui tontuilla olevan selvä näkemys siitä, kuinka tuota tietoa tulisi käyttää. Oli siirrytty sulavasti vaiheeseen, jossa pohdittiin, mikä lapsen suurin toive tänä jouluna todella olisi. ”Joskus lapsen on itse vaikea sitä hahmottaa ja toivelistat venyvätkin pitkiksi ja poukkoileviksi”, Oddylle selitettiin. Tontuilla tuntui kuitenkin olevan selkeä käsitys siitä, millaisen lelun kukakin lapsi tarvitsee ja millaisesta lelusta lapselle olisi iloa eniten ja pisimpään. Joulupukki selitti, kuinka tämä vaihe vaatii paljon ajattelua, luovaa mieltä ja rohkeutta hullutella. Sen aikana luotiin strateginen suunta koko loppuvuoden työskentelylle sekä sen aikana syntyvän lahjan elinkaarelle. Tärkein ja hyvin haastava vaihe Joulupukin sanojen mukaan. Oddy kirjoittikin muistivihkoonsa isoin koristelluin kirjaimin sanat ”Srateginen suunta”, ympyröi sen ja lisäsi vielä perään ”Tee tästä vahvuutesi”. 

Vasta kun päivät olivat jo selvästi lyhentyneet ja maa oli aamuisin jäässä, avattiin Joulupukin pajan ovet, ja tontut pääsivät koneiden ja työkalujen ääreen. Vaikka työlistalla oli lukematon määrä mitä erikoisempia lahjoja, kävi työskentely jouhevasti ilman päätöntä säntäilyä. Kaikki tiesivät omat tehtävänsä ja tavoitteet olivat selkeät. Kukin keskittyi omiin vahvuuksiinsa ja pian pajan perälle alkoi ilmestyä toinen toistaan upeampia tuotteita. Jotkut tontut istuivat yhä suunnittelupöydän äärellä ja osa palasi sinne työkalujensa parista varmistamaan, että oman työn suunta oli oikea. Oddy huomasi, kuinka tontut rakensivat leluja huomioiden pienimmätkin yksityiskohdat varmistaen, että lelut toimisivat moitteettomasti ja tarkoituksenmukaisesti. Tämän lisäksi leluista tuli upean näköisiä ja ne paketoitiin kauniisti valmiiksi paketeiksi. ”Nyt on aika suunnitella ja toteuttaa.”, Joulupukki sanoi, hymyili Oddylle lempeästi ja jatkoi: ”Tämä vaihe on usein ainoa, jota tonttujen työhön luullaan kuuluvan. Todellisuudessa työ ennen tätä on ollut paljon vaativampaa, vienyt enemmän aikaa ja ennenkaikkea ollut tarpeellista, jotta nyt tuotantovaiheessa kukin tonttu tietää, mitä tehdä.” Oddy otti muistivihkonsa esiin ja piirteli tyhjälle sivulle työkaluista muotoilluin kirjaimin sanat ”Suunnittelu ja toteutus”. 

Joulu läheni kovaa vauhtia ja parin kuukauden mittainen rutistus pajalla olisi pian saapuva päätökseensä. Oddy odotti jo kovasti Korvatunturin työvuoden viimeistä vaihetta, joka koittaisi, kun Joulupukki lähtisi matkaan lahjojen kanssa. Vaihe oli jännittävä myös tontuille, sillä heidän ajattelutyönsä sekä kättensä jälki olisi pian kaikkien maailman lasten nähtävissä ja käytettävissä. Oddy tuli iloiseksi ajatellessaan kaikkia hymyileviä lapsia uusien lelujensa äärellä. Mitä upeita leikkejä lapset keksisivätkään. Aattoaamuna joulupukki valjasti porojaan ja jutusteli samalla Oddylle. ”Tänään minä matkustan läpi tuulen ja tuiskun ja vien jokaisen ajatuksella valmistetun lahjan sitä odottavalle lapselle. Mutta tiedätkö, Oddy, kaikki tämä valtava työ herää eloon vasta, kun lelu on päässyt lapsen käsiin ja osaksi hänen leikkejään. Jotta lelusta on iloa, täytyy lapsen pitää siitä hyvää huolta. Ei ole aivan sama, mitä lelulla tehdään ja kuinka sitä kohdellaan, jos sen halutaan kestävän ja tuottavan hyvää mieltä. Lanseeraus ja jalkautus onkin tärkeää, jottei koko vuoden mittainen työmme valu hukkaan.” Oddy katsoi Joulupukkia silmiin ja nyökkäsi päättäväisesti. Samalla kun Joulupukki hyppäsi rekensä kyytiin, Oddy kaivoi muistivihkonsa esiin ja kirjoitti siihen punakynällä sanat ”Lanseeraus ja jalkautus”. 

Tontut olivat kerääntyneet heidän ympärilleen toivottamaan Joulupukille ja poroille hyvää matkaa. Oddy tuijotti yhä Joulupukkia mietteissään, kunnes yhtäkkiä hänen mielensä ja ilmeensä kirkastui. ”Joulupukki!”, hän huusi, ”Nyt minä ymmärrän! Loistava brändi on kuin lapsen kauan kaipaama joululahja. Se saa meidät innostumaan, eläytymään, heittäytymään, sitoutumaan – parhaimmillaan koko loppuelämäksi – osaten silti yllättää ylittäen odotuksemme yhä uudestaan ja uudestaan. Tuollainen lahja ei kuitenkaan synny, se rakennetaan. Ja koska vain syvä ymmärrys tuottaa kestäviä ratkaisuja, on ensin etsittävä oikeita asioita ja vasta sen jälkeen lähdettävä toteuttamaan niitä. Ymmärrys nykytilasta, Strateginen suunta, Suunnittelu ja toteutus sekä Lanseeraus ja jalkautus – ne ovat avain onnistuneeseen brändiin! Ne ovat minun työkaluni ja taitoni, joilla luotsaan kasvuhaluiset ja muutosta kaipaavat yritykset ja brändit kohti menestystä! Kiitos, oiva ukki!” Joulupukki hymyili Oddylle, heilautti ohjaksillaan porot liikkeelle ja huusi mennessään: ”Hou, hou, hou, hyvin tehty, Oddy!” 

Lue, kuinka Oddy soveltaa Joulupukilta saamiaan oppeja omassa arjessaan.

 

 

Haluat kasvattaa bisnestäsi.
Niin mekin.
Ota yhteyttä.

Kutsu meidät maksuttomalle kartoituskäynnille, jossa ymmärrämme ja analysoimme haasteesi sekä siihen parhaiten vastaavat mahdollisuudet.

Kartoitus ei sido sinua mihinkään, vaan sen jälkeen päätät itse, haluatko meiltä näkemystämme vastaavan tarjouksen. Reilua, eikö totta?